Uutisia
Marraskuu 2011
Syksy on kääntymässä jo joulukuun puolelle. Kävimme kauppaamassa tuotteitamme myös Korson markkinoilla 18.9.2011. Markkinoilla oli mukava tunnelma ja ihmisiäkin riitti paljon.
Meitä on pitänyt kiireisenä normaalien tilaustöiden lisäksi hieman suurempi kokonaisuus kirkkotekstiileistä, joihin olemme brodeeranneet toiveiden mukaiset kuvat. Kokonaisuuteen kuuluu mm. alttariliinat ja stoolat, jotka valmistetaan kankaista valmiiksi tuotteiksi mittojen mukaan.
Tulevista myyntitapahtumista mainittakoon 3.12.2011 pidettävä Capital! 2011 frettinäyttely, jonka yhteydessä tuotteitamme on jälleen nähtävissä. Tule tutustumaan yksilöllisiin joululahjaideoihin ja samalla aistimaan näyttelytunnelmaa.
Vielä ehtii myös laittaa pepunpaikat tai tyynyliinat yksilöllisillä brodeerauksilla tilaukseen joulupukin konttiin. Tutustu myös tämän hetkiseen varastovalikoimaan.
Elokuu 2011
Olemme mukana Myyrmäen maalaismarkkinoilla 20. – 21.8.2011
Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme.
Heinäkuu 2011
Kesä on taas ollut kuuma ja mökkeily onkin tuntunut aika hyvältä vaihtoehdolta. Käsitöitäkin on kuitenkin ehditty tekemään. Viimeksi pari päivää sitten brodeerauskone nakutteli koko päivän ja tänäiltana olisi tarkoitus jatkaa. Olemme tehneet asiakkaille tilaustöinä mm. brodeerauksia T-paitoihin, lahjaksi erilaisia tuotteita sekä olemme täydentäneet valmiiden tuotteiden varastoa. Päivittelen tänne sivuille kuvia tuotteista mahd. pian.
Maaliskuu 2011
Aurinkoista kevättä! Talven pimeys alkaa väistymään ja vähitellen tuntuu, että energiaa riittää taas hieman enemmän myös näihin käsitöihin. Ideoita ja ajatuksia riittäisi, aikaa toteutukseen vain pitäisi olla paljon runsaammin. Muutamia uusia tuotoksia on saatu kuvattua ja lisättyä sivuille. Joukkoon mahtuu tilkkutöitä ja brodeerauksia. Talviloma vie rentoutumaan Aasian lämpöön, joten käsityötkin saa jäädä hetkeksi tauolle.
Marraskuu 2010
Olen viimein saanut päivitettyä näitä sivuja ja lisättyä muutamia kuvia. Syksyn aikana olen innostunut tekemään brodeerauksia valokuvista. Lemmikkifrettimme on ikuistettu jo irtomerkkeihin sekä farkkukankaasta ommeltuun laukkuun ja pikkureppuun. Suunnitteilla on Tervetuloa – taulu.
Kuvaa koirapehmusteesta en ole vieläkään onnistunut saamaan, mutta se on työn alla ja toivottavasti saisin sen tänne mahd. pian.
Elokuu 2010
Kesä meni ja paljoakaan en ehtinyt sivuille tekemään. Yritän parhaani mukaan saada järjestymään aikaa, jotta sivuille saataisiin lisää sisältöä.
Kesän aikana työn alla oli mm. keinutuolin pehmuste, johon tilkkuilimme tilaajan lemmikkikoiran kuvan. Kaiken tohinan keskellä jäi kuva pehmusteesta ottamatta. Yritän saada kuvan vielä tilaajalta, jotta voin liittää sen myös tänne nettisivuille.
Mukavaa loppukesää!